HR-työn tulevaisuuskuva digissä
Viime blogissa väläyteltiinkin jo digitalisaation tuomia muutoksia organisaatioiden ja HR-ammattilaisten työhön. Nyt syvennymme hieman tekoälyn ja digitalisaation maailmaan ja mitä se käytännössä tarkoittaa organisaatioille ja HR-ammattilaisille.
Digitalisaatio tulevaisuuden työelämän mahdollistajana
Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia työelämään ja johtamiseen. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan väistämättä uusia taitoja ja työn luonne tulee muuttumaan digitalisaation myötä. On kuitenkin muistettava, että johtamisella on suuri merkitys sille, miten digitaalisten työkalujen käyttöönotto organisaatiossa sujuu. Työkalut itsessään ei kuitenkaan tuo organisaatioon tehokkuutta, vaan niitä on osattava käyttää ja niiden käyttöönottoa johtaa.
On selvää, että digitalisaation myötä osa nykyisistä työtehtävistä tulee katoamaan ja tilalle syntyy uusia ammatteja jotka vaativat uusia taitoja. Työelämän kehittäminen vaatii jokaiselta aktiivista otetta, niin yksilö- kuin organisaatio- ja yhteiskuntatasolla. Viitalan mukaan, koronapandemian aikana huomattiin kehitysloikka organisaatioiden virtuaalisuudessa esimerkiksi etätyömahdollisuuksissa. Sadat miljoonat ihmiset eri aloilla opettelivat ja ottivat käyttöön aktiivisesti digitaalisia työvälineitä vain muutamissa viikoissa.
Kuva: Pixabay
Digitalisaatio näkyy HR-työssä
Mitä tämä kaikki tarkoittaa sitten HR-työlle? Tokikaan digitalisaatio ei ole uutta HR-asiantuntijalle sillä dataa ja analytiikkaa on hyödynnetty organisaation ja työntekijöiden kasvun tukena jo pidempään.
Esimerkiksi suorituksen seuranta ja kehittäminen, rekrytointitarpeiden ennakointi ja työntekijän elinkaaren seuranta helpottuu digitaalisten työkalujen avulla. Annukka Tiiroinen HR viestissä kertoo, että tiedolla johtaminen ja päätöksenteon laatu paranee, kun päätökset perustuvat arvailun sijaan dataan. Dataa analysoimalla voidaan ymmärtää paremmin organisaation työntekijöitä ja sitä, miten he voivat omalta osaltaan auttaa yritystä kasvamaan ja menestymään.
Digitalisaatio on tuonut mukanaan myös HR-työhön uusia työnkuvia kuten esimerkiksi HR-analytiikan, joka onkin uusi hyödyllinen ja helppokäyttöinen työkalu henkilöstöhallinnon työkalupakissa. Hr-analytiikka tehostaa dataan perustuvaa päätöksentekoa poistaen kokonaan arvailujen ja aavistusten perusteella tehdyt päätökset (Sympa s.a.). HR-analytiikka on arvokas resurssi kaikilla toimialoilla.
Kuva: Pixabay
Tekoäly - uhka vai mahdollisuus?
Puhutaan, että tekoäly tulisi viemään tulevaisuudessa monilta ihmisiltä työt. On kuitenkin hyvä muistaa, että tekoälyltä puuttuu intuitio ja se tarvitsee ihmiseltä luovuutta saadakseen dataa. Tulevaisuudessa tekoäly tulee varmasti muokkaamaan nykyisiä työpaikkoja ja työtehtäviä, mutta myös luomaan uusia.
Lähteet:
HR Viesti, Muutosjohtaminen on avain digitalisaation onnistumiseen
Viitala R. 2021. Henkilöstöjohtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. 1. painos Edita Publishing Oy.
Sympa, HR-analytiikka - Kaikki mitä sinun tulee tietää
Kommentit
Lähetä kommentti